Turkulainen Tiia Granberg voitti Isännöitsijä 2019 -palkinnon

Isännöitsijä Tiia Granberg Turusta on valittu Isännöitsijä 2019 -kilpailun voittajaksi. Isännöintiliitto palkitsee vuosittain alan ammattilaisia Isännöintipäivillä, jotka tänä vuonna järjestettiin Helsingissä. Palkintojen teemana oli yhteistyö. 

Isännöitsijä 2019 -palkinnon voittajaksi etsittiin esimerkillistä arjen kumppania, joka toimii menestyksekkäästi yhteistyössä kollegoiden, asiakkaiden, verkostojen ja sidosryhmien kanssa. Turkulainen Tiia Granberg aloitti isännöitsijänä 2000-luvun alussa ja vetää nyt isänsä perustamaa Isännöinti Granberg Oy:tä yhdessä siskonsa kanssa. Hänen mielestään hyvässä yhteistyössä kaikki osapuolet ovat samalla puolella pöytää. Se vaatii luottamusta, avoimuutta, tasapuolisuutta ja kumppanin arvostamista. Hankinnoissa Granberg on tarkka yhdenvertaisuudesta eikä nosta ketään toista suurempaan asemaan. 

– Toki helmet nousevat esiin hinta-laatu-suhteellaan ja toiminnallaan, mutta kilpailutilanteissa pitää toimia rehellisesti. Kun kaikilla on yhtä lailla oikeus osallistua yhteistyöverkostoon, homma toimii niin että vastapuolikin arvostaa.  

Granberg on auktorisoitu isännöitsijä. Hänellä on useita luottamustoimia isännöinti- ja kiinteistöalalla, muun muassa Isännöintiliitossa ja Kiinteistöliitossa. Lisäksi Granberg luennoi yhteistyökumppanien tilaisuuksissa. Meriittejä tärkeämpää hänelle on vaikuttaminen ja verkostoituminen.  

– On todella mielenkiintoista, kun mukana on ammattilaisia eri aloilta ja pääsee ensimmäisten joukossa kuulemaan alan muutoksista sekä vaikuttamaan. Olen saanut myös hyviä kontakteja kollegoihin ympäri Suomen. Voin soittaa kelle vain, jos taloyhtiöllä on ongelma, jonka ratkaisuun kaipaan laajempaa näkökulmaa.  

  

Isännöintiliiton palkintojen finalistit valinneen palkintoraadin asiantuntijoina toimivat asiakkuusjohtaja Aki Salo Isännöintiliitosta, toimitusjohtaja Jarno Tuimala Kiinkosta ja yhteysjohtaja Timo Tossavainen Kiinteistöliitosta. Lopulliset voittajat valittiin tänä vuonna ensi kertaa yleisöäänestyksellä. Eniten yleisöääniä saaneet voittajat julkistettiin palkintogaalassa Isännöintipäivillä Helsingissä 18.9.2019. 

Isännöintiliitto palkitsee vuosittain alalla ansioituneita isännöintiyrityksiä, isännöitsijöitä ja isännöintitekoja, sekä tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös isännöinnin palveluverkostoon kuuluvia yrityksiä. Isännöintiliiton 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esiin on haluttu nostaa yhteistyökykyisiä isännöinnin osaajia ja hyvää yhteistyötä edistäviä isännöinnin toimintatapoja. Isännöitsijä 2019 –palkinnon voittajaksi etsittiin tänä vuonna esimerkillistä arjen kumppania, joka toimii menestyksekkäästi yhteistyössä kollegoiden, asiakkaiden, verkostojen ja sidosryhmien kanssa.  

  

Lisätiedot:  

Isännöitsijä Tiia Granberg
Isännöinti Granberg Oy 
tiia.granberg@isannointigranberg.fi
040 531 4800 

Viestinnän tuottaja Meri Siippainen
Isännöintiliitto
meri.siippainen@isannointiliitto.fi
050 5522971

 Kuva: Vesa-Matti Väärä
Back to top